Koulutukseni pohjalla on vuonna 2015 suoritettu kaksoistutkinto, jolloin valmistuin sähkö- ja automaatioasentajaksi sekä ylioppilaaksi. Minulle automaatioinsinööriksi opiskelu oli luontainen ja looginen jatkumo kaksoistutkintoni jälkeen, sillä pidän automaatiota tulevaisuuden alana. Minua on aina kiinnostanut, miten eri asioita voidaan automatisoida ja sitä kautta tehdä ne tehokkaammin.

CTS Engtecille päädyin työharjoitteluun kesällä 2019 muutaman mutkan kautta. Olimme opiskelukavereideni kanssa tehneet yritysesittelyn CTS Engtecin myöhemmin ostamasta JEEC Oy:stä ensimmäisenä opiskeluvuotenani ja esittelyyn sisältyi yritysvierailu. Minulle jäi positiivinen kuva yhtiön toimintakulttuurista ja -malleista. Päätinkin hakea jo toisena opiskeluvuotenani yritykseen kesätöihin ja suureksi yllätyksekseni nykyinen esimieheni Pekka soittikin pyytääkseen minua töihin. Olin silloin jo ehtinyt sopia toisen yrityksen kanssa kesätöistä, mutta henkilökohtainen ja mutkaton yhteydenotto jäi mieleeni.

Kun opintoni olivat edenneet loppuvaiheeseen ja oli insinööriharjoittelun aika, olin yhteydessä Pekkaan mahdollisuudesta suorittaa työharjoittelu CTS Engtecillä. Mieleeni keskustelusta jäi erityisesti se, kun Pekka kertoi minulle, mitä juuri minä voisin oppia CTS Engtecillä ja miten niitä oppeja voisin tulevaisuudessa hyödyntää. Koko rekrytointiprosessi oli todella henkilökohtainen ja joustava. Yleensä työnhaussa kukaan ei vastaa sähköposteihin ja vastauksia saa odotella kauan, mutta Pekka ja CTS Engtec tekivät tässä poikkeuksen.

Hyvät kokemukset työharjoittelusta

Työharjoitteluni yhtiössä kesti kolme kuukautta. Pääsin jo harjoittelujaksoni toisella viikolla asiakasyrityksemme koulutukseen Tampereelle. Muistan koulutusmatkan vieläkin hyvin, sillä se oli ensimmäinen työmatkani ja siitä jäi mielikuva, että minun osaamiseni kehittämiseen panostetaan.

Kolmen kuukauden harjoitteluaikani meni nopeasti. Ensimmäisten viikkojen jälkeen pääsin osaksi neljän hengen automaatiosovelluksen kehitystiimiä. Kehitystiiminä teimme yhdessä toimintakuvauksia asiakasyrityksellemme Yhdysvaltojen Minnesotaan. Projektin tarkoituksena oli koota kaikki nykyiset toimintakuvaukset yhteen ja niiden pohjalta kehittää uusi automaatiojärjestelmä. Tätä projektia työstimme koko harjoittelujaksoni ajan ja harjoitteluni päätyttyä jatkoin tuntisopimuksella projektin läpivientiä.

Harjoittelujaksoni aikana oli hienoa huomata, että yhtiömme vanhemmatkin suunnittelijat kysyivät mielipidettäni ja minuun suhtauduttiin yhtenä työntekijänä ja alani ammattilaisena. Opin työharjoitteluni aikana hahmottamaan eritasoisten työntekijöiden työvastuita ja projektien kokonaiskuvaa. Opin näkemään projektin eri vastuualueet ja sen, miten ne liittyvät toisiinsa. Tiimityöskentelytaidot olivat tärkeässä osassa jokapäiväistä työtäni.

Meillä on mahdollista kehittyä

Meillä CTS Engtecillä sovellussuunnittelija käy asiakkaan tehtaalla ottamassa uuden automaatio-ohjelmiston käyttöön. Automaatiosuunnittelijan ura voi siis halutessaan olla hyvin kansainvälinen, sillä projekteja tehdään myös ulkomaille ja käyttöönottoja voi olla ympäri maailmaa. Käyttöönotot kuuluvat meillä automaation sovellussuunnittelijan työnkuvaan ihan yhtä lailla kuin toimistotyön tekeminenkin.

Parasta työnantajassani on ketterät toimintatapamme ja se, että asiat selviävät todella nopeasti. Meillä on mahdollista kehittyä ja mennä omalla uralla eteenpäin. Oma esimieheni on sellainen, että jos jotain kysyy, vastaus tulee päivässä eikä sitä tarvitse odotella. Pääsen valmentavan esimieheni tuella kehittymään automaation parissa siihen suuntaan, mihin haluan.

Mielestäni salaisuus harjoittelun jälkeiseen työllistymiseen on halu oppia ja aito kiinnostus työtänsä kohtaan. Työharjoittelusta sai paljon irti, kun uskalsi kysyä muilta ammattilaisilta apua. Nämä kokemuksen myötä saavutetut tiedot ja taidot vahvistivat omaa tietopohjaa, joten rohkeutta avun pyytämiseen tarvitaan. Työilmapiirimme oli tosin todella avoin ja auttavainen, joten oppiminen oli positiivinen kokemus.

Voiko CTS Engtecillä työharjoittelusta päästä vakituiseen työsuhteeseen? Ehdottomasti. Alalla töitä riittää hyville tekijöille ja työharjoittelu on hyvä ponnahduslauta työelämään. Meillä on monia nuoria osaajia, jotka ovat tulleet meille töihin työharjoittelun kautta. Esimerkiksi meillä Jyväskylän uudella toimistolla on tilaa hyville tekijöille ja uusille osaajille.

Kaikki uutiset