Viron kilpailukykyisimmät yritykset julkistettiin

Viron kauppa- ja teollisuuskamari julkistaa yrittäjyysviikolla yritykset, jotka ovat saavuttaneet toimialoittan parhaan sijoituksen  kilpailukykyasteikolla. Kilpailuun osallistui yhteensä 1 418 virolaista yritystä, joista 13 parasta yritystä valittiin toimialoittain.

Viron kauppa- ja teollisuuskamarin pääjohtaja Mait Palts kommentoi kilpailukykyisimpiä yrityksiä sanomalla: ”Korkea asema kilpailukykyasteikossa on vuosittain yllätys monille yrityksille, jotka eivät olleet odottaneet tällaista tunnustusta. Hyvin usein ihmiset ovat keskittyneet liiketoimintaansa niin, etteivät huomaa saavutettua menestystä ”. Hän lisää, että on erityisen tärkeää huomioida niitä yrityksiä, jotka kehittävät liiketoimintaympäristöä ja joiden tulokset ovat esimerkkinä muille toimijoille. ”Lisäksi kova kilpailu saa yrityksemme yrittämään vieläkin enemmän, mikä puolestaan helpottaa kotimarkkinoidemme kehitystä ja antaa yrityksillemme myös mahdollisuuden menestyä ulkomaisilla markkinoilla”, Palts toteaa.

”Kilpailukykyasteikon kärkipäässä olevat yritykset ovat vahvoja ja menestyviä virolaisia yrityksiä, joiden taloushallinto pidetään hyvässä kunnossa ja työntekijöille maksetaan motivoivaa palkkaa. Hyvien tulosten takana on vuosien omistautunut työ ja yritykset osaavat arvostaa asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan. Lisäksi he pystyvät reagoimaan nopeasti markkinoiden muutoksiin ja ovat innovatiivisia”, sanoo Viron taloustutkimuslaitoksen johtaja Marje Josing ja lisää: ”Nopea menestys ei riitä nostamaan yritystä kilpailukykyasteikon kärkipäähän, vaan yrityksen on oltava monipuolinen, mikä on saavutettavissa jatkuvalla hyvällä työllä.”

Tämän vuoden kilpailuun osallistui yhteensä 1 418 yritystä. Osallistuvien yritysten antamien tietojen perusteella sijoitukset arvioitiin yritysten koon perusteella 13 toimialalla.

Viron kilpailukykyisimmät yritykset ovat toimialoittain seuraavat:

  • Kilpailukykyisin viestintä- ja IT-yritys 2020 – TELIA EESTI AS
  • Kilpailukykyisin teollisuuden ja energia-alan yritys 2020 – CLEVERON AS
  • Kilpailukykyisin ruokateollisuuden yritys 2020 – LIVIKO AS
  • Kilpailukykyisin rahoitusyritys 2020 – TAVID AS
  • Kilpailukykyisin tukkuyhtiö 2020 – BALTIC AGRO AS
  • Kilpailukykyisin turismiyritys 2020 – LYDIA HOTELL OÜ
  • Kilpailukykyisin vähittäiskaupan yritys 2020 – SELVER AS
  • Kilpailukykyisin rakennusyhtiö 2020 – MERKO EHITUS AS
  • Kilpailukykyisin palveluyritys 2020 – SPACECOM AS
  • Kilpailukykyisin kiinteistöyhtiö 2020 – KAPITEL AS
  • Kilpailukykyisin kuljetus- ja logistiikkayritys 2020 – TALLINK GRUPP AS
  • Kilpailukykyisin maa- ja metsätalousyritys 2020 – TORNATOR EESTI OÜ
  • Kilpailukykyisin projekti- ja arkkitehtuurialan yritys 2020 – SYSTEMTEST OÜ

Yleiskatsauksen toimialueittain löydät täältä (viroksi).

Virolaisten yritysten kilpailukykyasteikon tavoitteena on helpottaa yritysten kilpailukyvyn parantamista ja siten edistää Viron talouden nopeampaa kehitystä. Sijoitus tuo esiin menestyneimmät yritykset ja tarjoaa loistavan mahdollisuuden menestyville yrityksille esitellä itsensä yleisölle ja varmistaa siten kilpailuasemaansa entisestään. Viron yritysten kilpailukykyasteikko on ollut käytössä vuodesta 2003.

Viron taloustutkimuslaitos (EKI) auttaa kilpailukykyasteikon teknisissä laskelmissa ja luokitusten laatimisessa. Instituutti tekee yhteistyötä Lausannen kansainvälisen johtamisen kehittämiseen erikoistuneen instituutin kanssa. Kilpailukykyasteikossa korostetaan niitä osallistuvia yrityksiä, jotka täyttävät metodologiassa asetetut vaatimukset ja esittävät tarvittavat tilastotiedot kahden viime vuoden taloudellisesta toiminnasta: myyntituotot, nettotulos, työvoimakustannukset, oma pääoma ja keskimääräinen henkilöstömäärä vuodessa.

Lisäksi EKI laskee yritysten toimittamien tietojen perusteella useita oleellisia indikaattoreita: myyntitulojen muutokset suhteessa edellisvuoteen, tuloksen muutokset suhteessa edellisvuoteen, oman pääoman tuotto, kuukausittaiset keskimääräiset työvoimakustannukset yhtä työntekijää kohden raportointivuoden aikana, vuotuinen tuottavuus yhtä työntekijää kohde ja lisäarvon tuottaminen (tässä menetelmässä: voitto + työvoimakustannukset).

Kilpailukykyasteikko on osa Viron suurinta yrittäjyyskilpailua, jonka järjestävät kolme organisaatiota: Viron kauppa- ja teollisuuskamari, Enterprise Estonia (EAS) ja Viron työnantajien keskusjärjestö.

Source: https://www.koda.ee/en/news/most-competitive-estonian-companies-revealed

Kaikki uutiset